Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista


Kirjoittaja

Kaikenlaisesta käsillä tekemisestä kiinnostunut harrastelija, joka leivontablogien ihmeelliseen maailmaan eksyttyään päätti kokeilla siipiään bloggarina. Kokkailu ja kakkuilu (kaikenlainen leipominen) tahtoo imaista vähäisen vapaa-ajan niin, että hopea- ja helmikorut, neulominen, ompelu, kirjansidonta ja maalaus jäävät toistaiseksi vähän vähemmälle. Altis kokeilemaan uusia juttuja {#emotions_dlg.smile}.
Ethän käytä kuviani ilman lupaa.
 
E-mail:
heleenshobbies@
yahoo.com

18.01.2012 - 21:34

 Ei, ei piirakkaan päädy nauloja eikä viiloja, mutta naurislanttu tai lanttunauris oli mukavampi lyhentää. Niinpä vaan taas ruokahaasteen kimpussa; tammikuun haasteen emäntänä on Kotona tehtyä-blogin Heli.  Aiheena tällä kertaa kahden vuoden vihannes; nauris tai lanttu ja tuoreyrtti tai kaikki nämä. Tykkään molemmista juureksista, kovin usein niitä ei tule kuitenkaan laitettua, ovat kohtuu vahvan makuisia. Yrteiksi päätyi myös kaksikko; suosikkini rosmariini ja paikalla ollut korianteri, jonka makuun alan päästä toden teolla; väliin se maistuu saippualle mutta toisin paikoin on ihan huippu. 

½ kg lanttua

½ kg naurista

2 porkkanaa

1 sipuli

1+1 rkl+ 1 tl suolaa

 

1 rkl tuoretta rosmariinia pilkottuna

1 rkl tuoretta korianteria pilkottuna

voita

2.5 dl kermaa

hitunen valkosipulia

suolaa, cayennepippuria, muskottipähkinää

2 rkl vaniljasiirappia, vaihtoeht. 1 tl vaniljasokeria

1 kg voitaikinaa (tässä: leipomo Hötin tuore taikina)

1 kananmuna voiteluun

 

Suikaloi lanttu mahdollisimman ohuiksi muutaman cm mittaisiksi suikaleiksi. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon 1 rkl suolaa. Tee samoin nauriille. Suikaloi porkkana ja sipuli kolmanteen astiaan ja ripottele 1 tl suolaa. Anna näiden vetäytyä 2-3 tuntia tai pidempään välillä sekoittaen. Kun kasvikset ovat pehmenneet, ota niitä kourallinen kerrallaan ja purista kuivaksi. Samalla lähtee liika suolaisuus.

Kuumenna pannu ja lisää kasvikset ja pyörittele niitä hetki. Lisää hitunen voita ja kerma, kiehauta, anna hautua kymmenisen minuuttia. Lisää mausteet ja jäähdytä.

Jaa taikina kahtia, ensimmäinen pala saa olla hitusen suurempi. Kauli vajaan puolen cm paksuiseksi uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä sille kasvisseos, mutta jätä muutama cm reunoilta täyttämättä. Voitele reunat vedellä. Kauli toinen levy ja nosta täytteen päälle, tiivistä reunat ja leikkaa siistiksi. Pistele haarukalla pintaan reikiä ja koristele halutessasi jämätaikinasta kaulituilla koristeilla. Voitele kananmunalla ja paista 185 asteessa 25-35 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Sekoitus sopii myös raakaraasteeksi, tai kermassa haudutettuna maukkaaksi lisukkeeksi vaikkapa riistaruoalle. Lantun ja nauriin vahva maku pyöristyy mukavasti suolalla pehmentäessä, mutta kaipaa vielä reilusti makeutta. Vaniljaa voisi laittaa enemmänkin.

 

Heli kirjoitti 18.01.2012 - 22:40
Kuulostaa herkulliselta piirakalta. Oiva nimi!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Kävijöitä 14.2.2011 alkaen

 

Seuraa Hävikistä herkuksi-tempausta Facebookissa

"