Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista


Kirjoittaja

Kaikenlaisesta käsillä tekemisestä kiinnostunut harrastelija, joka leivontablogien ihmeelliseen maailmaan eksyttyään päätti kokeilla siipiään bloggarina. Kokkailu ja kakkuilu (kaikenlainen leipominen) tahtoo imaista vähäisen vapaa-ajan niin, että hopea- ja helmikorut, neulominen, ompelu, kirjansidonta ja maalaus jäävät toistaiseksi vähän vähemmälle. Altis kokeilemaan uusia juttuja {#emotions_dlg.smile}.
Ethän käytä kuviani ilman lupaa.
 
E-mail:
heleenshobbies@
yahoo.com

19.09.2011 - 20:28

 Jo jokunen aika sitten olin ostanut tavoistani poiketen muutaman punajuuren lueskeltuani syksyn ruoka- ja leivontaohjeita lehdistä (mm. Hembakat ja Glorian ruoka ja viini). Yleensä kartan punajuuria en toki maun vaan niiden luontaisen huomattavan värjäämiskykynsä vuoksi; laiskuuttani varsin harvoin niihin kosken, vaikka niistä saa upeita ruokia. Tarkoitus oli tehdä vaikkapa punajuuribrownieseja, mutta huomattuani Nami-hiiren blogissa kakkukisan aiheenaan "Väririkas syksy", päätin kokeilla tällaista yhdistelmää. Luonnollisesti gluteenittomat jauhot voi korvata tavan vehnäjauhoilla.  

Kurpitsa-punajuurileivokset

450 g talvikurpitsaa

2 isoa punajuurta

250 g pehmeää voita

2 dl muscovadosokeria

3 dl ruokosokeria

4 munaa

5 dl semper fin mix gluteeniton jauhoja/vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

vajaa tl jauhettua inkivääriä

½ tl muskottipähkinää

1 tl kanelia

hyppysellinen neilikkaa

 

Väliin:

1 prk (250 g) mascarponea

1 prk (200 g ) tuorejuustoa

½ tl aitoa vaniljaa

1 sitruunan raastettu kuori

4 dl tomusokeria

 

päälle: 400-500 g valkoista marsipaania

koristeeksi esim. sokerimassakukkia, pikeeriä

 

Raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Kuori raa’at punajuuret  ja raasta. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola ja sekoita joukkoon. Jaa taikina kahteen astiaan, sekoita toiseen kurpitsaraaste, inkivääri ja muskottipähkinä, toiseen punajuuriraaste, kaneli ja neilikka. Vuoraa kaksi pienempää (n.20x30) vuokaa leivinpaperilla, tai jaa 60 cm uunipelti kahtia kahdella leivinpaperilla, ja levitä taikinat niille. Paista 175 asteessa 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä.

Edit. Tämä kuva unohtui aiemmin kyydistä.

Vatkaa mascarpone ja tuorejuusto vaahdoksi, lisää vanilja ja sitruunankuoriraaste sekä tomusokeri, vatkaa tasaiseksi. Levitä ohut kerros punajuurilevyn päälle ja loput kurpitsapohjan päälle. Nosta punajuurilevy kurpitsalevyn päälle. Kauli marsipaani levyksi ja nosta kakun päälle, tasaa reunat. Leikkaa levy terävällä veitsellä varovasti 24 palaan. Koristele pikeerillä ja sokerimassakukilla.

Kurpitsa antaa kivan keltaoranssin värin alempaan kerrokseen ja punajuuri omansa ylempään. Valitettavasti kuvat ovat taas illan pimeydessä otettuja. Täytyy paljastaa, että työkaverit eivät tunnistaneet joukosta kurpitsaa eivätkä punajuurta, niin mukavasti ne sulautuvat joukkoon, mutta pitävät kuitenkin leivoksen mehukkaana, tämän vuoksi en niitä mitenkään kostuttanut.

Sokerimassakukat ( tehty silikonimuotilla) esittävät ajankohtaisia astereita, joita upeissa väreissä olen torilta eräänkin kerran ostanut. 

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Kävijöitä 14.2.2011 alkaen

 

Seuraa Hävikistä herkuksi-tempausta Facebookissa

"