Kaikenlaisesta käsillä tekemisestä kiinnostunut harrastelija, joka leivontablogien ihmeelliseen maailmaan eksyttyään päätti kokeilla siipiään bloggarina. Kokkailu ja kakkuilu (kaikenlainen leipominen) tahtoo imaista vähäisen vapaa-ajan niin, että hopea- ja helmikorut, neulominen, ompelu, kirjansidonta ja maalaus jäävät toistaiseksi vähän vähemmälle. Altis kokeilemaan uusia juttuja
.
Ethän käytä kuviani ilman lupaa.
E-mail:
heleenshobbies@
yahoo.com

Jalkapallon teko helpottui huomattavasti, kun Maisie Parrishin kirjasta löysin ohjeen sen tekoon.

Tee sokerimassasta pyöreä pallo ja anna kuivua kunnolla. Muotoile valkoisesta ja mustasta massasta samankokoisia pieniä palloja.

Aloita kiinnittämällä musta pallo pohjan pintaan ja ryhmittele 5 valkoista ympärille. Paina kevyesti. Pieni tilkka syötävää liimaa helpottaa työtä. Liika liima tekee pallon tuhruiseksi tursutessaan pallon pintaan ja irrottaa mustaa väriä. Päällystä näin koko pallo ja painele kuvio yhtenäiseksi.
Kovaksi kuivahtaneen sokerimassan saa notkeaksi lämmittämällä muutaman sekunnin mikrossa.
Samalla tavoin voi tehdä tasaista kuviota painelemalla pallot kaulitun sokerimassan päälle.Pallot painetaan tasaisesti tai kaulitaan varovasti. Lopuksi haluttu muoto otetaan muotilla tai leikataan veitsellä. Näin tein aiemman jalkapallokakun koristeen.
|
|
Kiitos loistavasta vinkistä!
Suttusuutta helpottaa kummasti kun tekee tukipallosta valkoisen ja käyttää liimana vain hiukan vettä.
Mä sivelin pallon vedellä ja annoin hiukan kuivata, siten pinnasta tuli tahmainen ja pikku pallot ottivat hyvin kiinni!